Diipadipadipadaa!

Mulle tapahtuu nykysin niin paljon kaikenlaista, että en osaa edes kohta nauttia siitä kaikesta, sillä menen ihan sekaisin! Mun elämästä on tullu ihan hassua!

Ensinnäkin perjantaina tiedossa mökkireissu poikaporukan kanssa(ah,uusia ystäviä!) ja sitten lauantaina heti perään vuoden bileet viereisessää talossa melkein saman porukan kanssa. Ihaninta tässä on se, että minusta on tullut juorujen kohde, sillä minä olen näiden poikien kanssa, ei muut tytöt, vaikka he niin toivoisivat. Rakastan sitä, että he elävät todellisessa epätietoisuudessa ja miettivät mitä me siellä Helsingissäkin mahdettiin tehdä. Muahahaha. Vahingonilo on paras ilo.
Ostin lauantaiksi aivan mahtavan upean valkoisen puuvillamekon(lyhyt,tottakai!) ja aion olla niin nokka pystyssä siellä, että ei olle ennen nähty. Varsinkin niiden muutaman tytön seurassa, jotka tyrkyttävät itseänsä näille pojille. Hahhah. Kaiken lisäksi aion olla niin sekaisin, että ei olla pitkään aikaan nähty. Tänään P:n kanssa käydään ostelemassa vähän juomisia:p

En tajua minne mun kirjoitusvimma on kadonnut? Huhuuu??missä olet? Vai onko mulla nyt jo elämää sen verran, että minun ei tarvitse kirjoittaa?  toivotaan niin.

Ei minulla ole edes ongelmia joista valittaisin! Okei, pieni ongelma on se, että olenko riittävän hyvä uusille ystävilleni? Noh, hyväksyn sen osana itseäni ja se kuuluu entiseen minuun, että pitää tuollaisia pohtia. Onhan se hyvä, että jotain vanhaa minääkin on jäljellä.

Heihei. En jaksa odottaa huomista:)

Minulla on ollut oikeastaan mahtava viikonloppu, sillä olen saanut monta uutta ystävää ja olen aina toivonut kaveriporukkaa, joka on iso ja tekee yhdessä kaikkea hauskaa. Minä ja P ja sitten ne loput ovatkin poikia. Poikien kanssa on miljoona kertaa hauskempaa! Nyt tässä ei ole tullut nukutuksi viimeiseen kahteen yöhön, joten olokin sen mukainen. -- Maanantaiaamuna krapula ja vapina, tuijotan vessan seinää. Olen työpaikan sonni,porsas sekä apina, suu täynnä kuivaa heinää--. Ja olen aina halunnut viettää yön ison jätkäporukan kanssa yhdessä! Juoda viinaa niin paljon kuin pää kestää! Paljon nauramista! Paljon kriisejä! Ja ne pojat oli kaiken lisäksi vielä mahtavan mukavia ja kekseliäitä ku mentii niitten kans mm. piknikille kallion päälle ja tehtii kaikkea kivaa:)

Silti minua jotenkin ärsyttää joku asia. En tiedä mitä he pitävät minusta. Olenko heidän mielestään vain ärsyttävä hihittelijä vai ihan kiva tyyppi? Asiasta ärsyttävämmän tekee se, että tuntuu, että olen vain tyttö, joka lohduttelee poikia, jotka eivät saaneetkaan ystävääni lämpiämään itseensä. Helpottaisi paljon jos tietäisin, että edes yksi heistä pitäisi minua mukavana tyyppinä! Tai edes lähellä normaalia! Jotenkin tuntuu niin kamalan ahdistavalta kun tuntuu, että minun pitäisi koko aika esittää jotain muuta olemalla esimerkiksi karismaattisempi, sosiaalisempi ja iloisempi. Kiinnostava siis. Tietysti voisin olla yrittämättä yhtään olla tutustumatta keneen ja olla vain hiljaa, mutta se menisi lopulta siihen, että en tutustuisi keheenkään. Olisin ilmaa kaikille. Ei sitä kehtaa töksäyttääkää, että "hei, mitä pidätte minusta?". Itsetuntoni ei ehkä ole vielä niin vahva, että tuntisin oloni hyväksi, vaikka minusta ei pidettäisi. Haluan olla pideety. Suurin pelkoni on, että minua ei huomata. Se on pahin painajaiseni. Tuntuu useasti siltä, että olen ihan ystäväni varjossa. Siis ihan liian varjossa! Niin siis en kaipaa tuhansia miehiä juoksemaan perääni vaan tahdon vain jo viimein tavata sen oikean. Tahdon vain hänet yhden, sen yhden ainoan oikean nimeltä O.
okei eli minusta tuntuu, että en ole tarpeeksi riittävä. Noh, kai se on vain jatkettava elämää olemalla oma itsensä ja jos tää uusi ystäväporukkani ei pidä minusta, niin en voi sille mitään. Tämä kaikki selviää varmasti ensi viikolla kun taas nähdään. Täytyy vähän katsella miten minuun suhtaudutaan ja sen perusteella tehdä tuttavuutta.

Ja yllätys, yllätys tappelin taas tulisen verisesti äitini kanssa. En jaksa kyseistä henkilöä. Tiedän, että nyt ei ole enää minussa vika vaan siellä toisessa päässä. En jaksa tätä ikuista tappelemista kyseisen henkilön kanssa. Niin rasittavaa ihan kaikin puolin.

Vielä uudesta kaveriporukastani, että tuntuu myös välillä, että olen ainut joka ei ole sisäisesti ehjä. Muut tuntuvat niin hirveän tasapainoisilta nuorilta ja rehdeiltä nimenomaan. Ja kohteliailta!ja ystävällisiltä! Minä olen yksi heistä ja minulla on paljon opittavaa, mutta silti välillä pelottaa, että kasvanko henkisesti ikinä elämässäni samalle tasolle.

Viestini on sekava, sillä valvomista on kertynyt sellaiset 50h ainakin, joten tänään illalla varmasti nukuttaa:)

..Oisit mulle suurin apinamies, kenties
suurin apinamies...

Eilen juhannusbileissä tapasin jos minkäkaltaista miestä, mutta kukaan heistä ei täyttänyt listaani ihannemiehestäni. Ei sitten kukaan niistä kolmestakymmenestä. Tahtoisin vain niin kovasti tavata jo sen oikean ja elää hänen kanssaan loppuelämän. En kuitenkaan ole niin vaativa, etteikö se olisi mahdollista. Juttelin toki monen mukavan pojan kanssa, mutta sen Mr.Oikean pitää herättää sellainen halua, että tuon haluan,tuon haluan ja pakko saada tuo! Mitä siis vaadin oikein tältä herra oikealta? Ensinnäkin hänen tulee olla sen verran sympaattinen, että pelkkä hänen ulkonäkönsä saa minut haluamaan häntä ja koko hänen yleisolemus. Hänen täytyy omistaa reilusti empaattisuutta, jotta hän ymmärtää puheitani, mutta ei kuitenkaan liikaa, sillä muuten suhteessa olisi kaksi itkevää naista. Huumorintajun tulee olla melkoisen sama kanssani, samoin kaikki arvot sun muut moraalijutut. Tärkeää on myös, että mies osaa puhua! Olen ihan heikkona miehiin, jotka pitävät karismaattisia puheita, heillä on sana hallussa niin yleisön kuin kahdenkin kesken. Kohtelias käytös on kaiken a ja o. Positiivisuus on myös ehdottoman tärkeää. Tahtoisin vain niin kovasti jo tavata  hänet! Tosin nautin kyllä sinkkuudestani, sillä saan tehdä juuri niinkuin haluan ja milloin haluan. Minua eivät sido velvoitteet, että minun pitäisi koko aika ilmoitella jollekin, että "hei nyt menen sinne ja sinne viikoksi", vaan voin tehdä juuri kuin minusta itsestäni tuntuu. Saan keskittyä vain itseeni ja olla oma itseni. Saan jakaa pienen sänkyni ainoastaan itseni kanssa. Saan olla onnellinen minä ilman typeriä suhdekriisejä riitoineen. Saan nauttia nyt elämästä ihan täysillä!

Dolly Parton sanoi muuten todella hyvin erään asian:
"Herään aina aamuisin, niin, että tästä tulee hyvä päivä. Jos huomaankin jossain vaiheessa, että päivä ei ole hyvä, niin teen jotain asian eteen!"

Nyt mä meen.

Eilen olin taas romahtamisen partaalla. Istuin vain ja kirjoitin kaikkea paskaa mitä elämäni sisältää. En kuitenkaan lähettänyt koskaan kyseistä tekstiä, sillä ehkä alitajunnassani pelkäsin, että joku satunnainen lukija mahtaisi naureskella sille. Tai pitää minua täysin hulluna. Vaikea masennus on kuitenkin sairaus josta ei noin vain parannuta ja näin vuoden jälkeen voin sanoa, että olen edistynyt aivan mielettömän hyvin!Pointsit siitä siis minulle.

Tänään tulin kirjoittamaan kuitenkin aivan ihan muuta. Löysin nimittäin inspiraation lähteen. Rakastuin sisustuslehtiin! Oih! Rakastan niitä! Kotoamme löytyi muutama paksu sisustuslehtinen joita saa alan kaupoista, niin hitto vie ne on ihania! Voisin vain istua tujottamassa niitä kauniita kuvia ja miettiä millaisen pöydän, sohvan tai lampun aion sitten tulevaisuudessa ostaa omaan kotiini. Se on ihan hauskaa puuhaa. Parhaimmat kuvat leikkaan ja otan talteen ja sitten kun olen tosissani menossa esimerkiksi sohvakauppaan, niin niistä voi olla jotain hyötyäkin. Olen niin iloinen, että löysin noinkin vaivattoman inspiraation lähteen, sillä se ei maksa mitään ja se on kai melko hyödyllistäkin(noh, nyt ainakin osaan sisustaa paremmin kuin ennen). Mistä tiedän, vaikka tulevaisuuden ammattini liittyisi juuri sisustamiseen, sillä sisustuskaupat ovat myös paikka, jossa olen täydessä elementissäni! Olen kuin taivaissa! Vaikka en ostaisi mitään, niin silti se minua ympäröivä kaunis visuaalinen maailma rentouttaa minua. Pitääkin tästä lähtien lähteä kiertelemään sisustuskauppoja aina kun masis iskee.
Oikeastaan toinen paikka myös, jossa olen erittäin omassa elementissäni on urheilukaupat. Ah, rakastan niitä! Se tuoksu on niin ihana! Heh, tosin tuoksu taitaa tulla niistä pyörien kumeista, mutta silti. Voisin kuvitella hakevani jossain vaiheessa ehkäpä harjoittelemaan sen tyyliseen kauppaan.

Tänään aiemmin olin niin totaalisen luovuttamassa elämisen ja kaiken suhteen. Nyt taas mieliala hipoo taivaita. Se on tätä mielialan heittelyä. Mutta toistaiseksi en luovuta.

Täältä tullaan elämä!

Tästä lähtien olen ylpeä Nikita, minulla on aihetta siihen. Olenhan Nikita! Vaikka kuinka etsisit ja kääntäisit joka kiven kolon, niin vastaavaa et löydä. Ellei sinulle kelpaa väärennös mitä epäilen. Voin olla ainoastaan ylpeä itsestäni ja pyrkiä kohti parempaa ja parempaa päivä päivältä. Tiedän, että ansaitsen vain parasta. Osoitan sitä myös käytökselläni varsinkin läheisille. Kun ihmiset lähtevät pois luotani haluan, että heillä on hyvä tunne itsestään. Haluan vahvistaa muiden itsetuntoa korostamalla heidän vahvuuksiaan. En etsi pelkkiä heikkouksia vaan pyrin löytämään asioista myös positiiviset puolet. Olen ylpeä ja kannan itseni arvokkaasti.

Voin olla ylpeä kehostani, sillä se on terve ja urheilullinen. Omistan kuitenkin sopivasti muotoja ja voi, että rakastan lantion kaartani!(lantio 98cm ja ei läski lölly!). Pituuteni on myös erittäin hyvä. Voisin myös sanoa olevani kaunis, sillä omistan setäni mukaan aristokraattisen nenän(eli upean) ja minulla on upeat silmät, varsinkin ripset. Näillä kasvoilla kehtaan näyttäytyä. Minun ei tarvitse hävetä mitään. Olemukseeni olen myös erittäin tyytyväinen, sillä minun ei tarvitse esittää yhtään sosiaalisempaa kuin olen. Olen tällaisenaan hyvä. Mieluusti juttelen ihmisille ja hakeudun heidän seuraansa, mutta minun ei tarvitse aina paistaa huomion keskipisteenä. Riittää kunhan sanon muutaman lauseen ja kyselen muilta mahdollisimman paljon. Mikään ei pysäytä tiedonjanoani! Olen utelias kaikelle tiedolle! Ja ylpein olen siitä, että voin olla kotona kuin muuallakin täysin sama henkilö! Se on minusta ihailtava asia. Siihen moni ei pääse ja vaikka pääsisikin, niin nyt keskityn vain omaan hyvinvointiini.

Elän ehkä hieman kaoottisessa ympäristössä, mutta koen, että se vahvistaa minua tulevaa varten. Ymmärrän erilaisia ihmisiä ja heidän motiivejansa. Yritän kuitenkin ilmentää haluani kauniiseen visuaaliseen ympäristöön omilla ratkaisuillani. Huomenna siivoan huoneeni ja ehkä uudistan jotain huoneessani? Ehkä lisään taulun? Ehkä vaihdan hyllyn paikkaa. Kuka tietää.

Olen iloinen siitä, että vaikka tekisin virheitä, niin tiedän, että minut hyväksytään joukkoon. Tiedän, että minusta pidettäisiin, vaikka en olisi näin hyvässä kunnossa. Tiedän, että minua arvostettaisiin olin sitten työtön tai minulla ei olisi omaisuutta. Tiedän, että on ihmisiä, jotka muistaisivat minua, vaikka muuttaisin maailman ääriin. Tiedän, että minua ymmärrettäisiin, vaikka minä en aina niinkään itseäni. Minua ei myöskään hylättäisi, vaikka mitkä luurangot tippuisivat niskaan hyllyn kätköistä. Minua myös kannustettaisiin, vaikka voittoon ei olisi mitään mahdollisuuksia.
Tiedän kaiken tämän ja pärjään sillä pitkälle.

Rakastan olla minä, minä Nikita. Aion sen hohtaa olemuksessani ja aion näyttää sen kaikille. Aloitan nyt.